Hyvinvoiva hoitohenkilökunta takaa laadukkaan palvelun ja hoidon asiakkaalle

Hoitajat, lääkärit, ensihoito ja kaikki muut sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset ovat elintärkeä osa yhteiskuntaamme. Olisiko viimein aika arvostaa ja kunnioittaa työpanosta konkreettisemmalla tavalla?

Hoitotyön uudelleenbrändäys on kovassa vauhdissa, mutta ollaanko menossa asian vierestä? 

Ensimmäinen kysymys mikä meidän tulisi päättäjinä ja tulevina päättäjinä kysyä itseltämme on seuraava: "Vastaavatko työolot sekä ammattilaisten mahdollisuus tehdä työnsä hyvin sitä mitä me asiakkaina sosiaali- ja terveyspalveluilta odotamme?"

Hoitajan työ on kutsumuksen lisäksi myös palkkatyö. Tällöin työsopimukset sekä palkkaus tulisivat vastata palkkatyötä myös. Määräaikaissopimusten uusimatta jättäminen sekä hoitajamitoituksen laskeminen eivät juuri nosta hoitajan ammatin arvostettavuutta saati hoitotakuun toteutumisastetta. Vaikka hoitajia on vähemmän, hoidettavien määrä ei laske. Kärsiikö hoidon taso? 

Hoitotyöstä karsiutuu kovaa tahtia pois myös asiakaslähtöisyys. Asiakasta ei ehditä enää kunnolla kohdata, vaan työskentely tapahtuu kuin liukuhihnalla. Hoidettava potilas hädin tuskin tiedetään nimeltä ja taskuun työnnetään resepti Buranaan. 

Käännetään tämä näin päin. Asiakas saapuu hoidon tarpeen vuoksi paikalle. Kiireellinen hoitaja ja lääkäri katsovat tilannetta heille varatun aikaikkunan sisällä hyvin pikaisesti. Asia kirjattu ylös, seuraava potilas. Seuraavana päivänä sama potilas saapuu taas, sillä häntä ei ehditty kunnolla hoitaa edellisenä päivänä. Eikö tämä kuormita sekä hoitajia että lääkäreitä, ensihoidosta puhumattakaan kun asiakas palaa saman vaivan takia useita kertoja. Kenen hyvinvointia tällainen järjestelmä tukee? 

Hoitohenkilökunnalla on oikeus paneutua kunkin potilaan vaivaan tarvittavalla otteella, jotta palvelu ei ruuhkaudu entisestään uusintakäyntien muodossa. On kaikkien etu, että potilaan tilanteeseen syvennytään ja häntä hoitava henkilökunta on perillä potilaan asioista. 

Omena ja kiitoskortti joulukuussa eivät enää riitä, on pohdittava oikeasti kuinka hoitohenkilökunnalle taataan sellaiset työolot, joissa potilas on mahdollista kohdata inhimillisesti. Tästä äärimmäisen tärkeästä työstä on myös maksettava sellainen korvaus, että sitä on järkevää tehdä.